Minulla oli aikanaan aivan ihana pieni kääpiömäyräkoira, Roope. Roope oli mukanani töissä aina, kun se vain oli mahdollista. Kerran jouduin jäämään töistä suoraan vielä tärkeään kokoukseen.
Niinpä soitin naapurille, jotta jospa hän kävisi Roopen kanssa pienellä lenkillä, jotta Roope pääsee asioilleen. Naapuri oli monet kerrat käynyt meillä ja leikkinyt paljon Roopen kanssa. Hänellä (naapurilla) oli myös avain meille. Niinpä hän sitten meni hakeakseen Roopen lenkille. Mutta, sitten tulikin iso mutta!
Roope kun päätti, ettei meille tulla, kun minä en ole kotona. Eikä hän lähtisi sieltä kenenkään mukaan ennen kuin minä olen kotona. Siis tämä pienen kissan kokoinen kaveri murisi ja näytti uhmakkaana hampaita naapurin parimetriselle miehelle, joka oli ennestään tuttu. Naapurin oli pakko luovuttaa, sillä mitkään namupala- tai muut kikat eivät auttaneet.
Minä sain sitten myöhemmin illalla kuulla, että minulla on todella hyvä vartiokoira…

Se nyt on vaan niin, että välillä tekee hyvää katsoa elämää ja asioita yleensäkin ihan toisesta kulmasta kuin yleensä. On aika jännää havaita, miten silloin huomaa uudenlaisia asioita, jotka normisti menevät ohi.

Maailman tämänhetkisen kaaoksen keskellä moni käpertyy pelon valtaan ja kokee voimattomuutta. Onhan se realismia, ettei tavallinen yksittäinen ihminen näihin maailman metkuihin voi vaikuttaa, mutta omaan eloonsa voi. Olisiko nyt oikea aika pysähtyä ja tutkailla asioita monelta kannalta ja tehdä tarvittavia muutoksia omaan eloon? Teemme sen, mitä voimme -positiivisessa hengessä ja lähimmäisemme huomioiden. Elämässä on kuitenkin myös paljon hyvää; katso vaikka elämääsi vähän uudesta näkökulmasta.

Olen tässä yön ja päivän sulatellut eilisiä tapahtumia ison meren takana. Poliittisesti asioista voidaan olla mitä mieltä tahansa (enkä siihen puutu), mutta koko homma vaan oli kuin teatterinäytös.

Kun kohtaamisen alussa nälväistään toisen maan johtajan pukeutumisesta, alku on jo huono. Ei sodassa olevan maan johtajat aina ennenkään ole pukeutuneet pukuun käydessään neuvotteluja. Sodassa olevan maan johtajalla on tärkeämpiäkin asioita kuin miettiä, millaista pukeutumista joku odottaa.

Alku varsinaisesta neuvottelusta näytti menevän asiallisesti, mutta sitten tuli hyökkäys, joka sekoitti kaiken. Joku sanoo, että se oli suunniteltu juttu. Oli tahi ei, mutta ainakin se oli täysin tarpeeton ja johti ikävään lopputulokseen. Kaikki huusivat toistensa puheen päälle ja kun Z. kysyi: ”Saanko nyt puhua?”, hän sai vastauksen: ”Et.” Ei neuvottelu ole yhden osapuolen puhetta ja määräyksiä, vaan kaikkien kuulemista.

Kun pinta-alaltaan maailman neljänneksi suurimman valtion johtaja ilmoittaa sotaan joutuneen osapuolen olevan vastuussa kolmannen maailmansodan alkamisesta, ollaan jo uhkailun ja pelon lietsonnassa. Ympäri maailmaa on jo merkittäviä sotapesäkkeitä, joten maailmansota-ajatuksen lietsominen on vakava asia, johon muiden maiden on puututtava.
Voisin kirjoittaa tuosta kokonaisuudesta paljonkin (seurasin sen kokonaan), mutta jätän sen tekemättä. Olen vain huolissani monen mielenterveyden kestämisestä kaiken nyt pinnalla olevan uhkailun keskellä.