Olen pyrkinyt olemaan ottamatta kantaa näihin presidentti Trump’n juttuihin, mutta nyt meni yli! ”Meidän uudessa ja kauniissa Grönlannissamme on alkamassa massiivinen öljyn, kaasun ja mineraalien etsintä!” Siis, mikä ihmeen ”meidän”? Grönlanti on Tanskan aluetta, ei Yhdysvaltojen. Yhdysvallat sai sopimuksen, jonka mukaan se saa lisätä sotilastukikohtia Grönlantiin ja sopimus sisältää YHTEISTYÖN öljyn, kaasun tai mineraalien etsinnässä. Yhteistyön, ei Yhdysvaltojen massivista etsintää. Tuohan on juuri sitä, mistä Trump puhui, kun aiemmin ilmoitti valtaavansa Grönlannin. 🤬 Eli, käytännössä Trump ajattelee nyt Grönlannin olevan osa Yhdysvaltoja ja hän voi tehdä siellä mitä huvittaa.
Alkaa todella huoli nousta pintaan, kun Yhdysvallat omii Grönlannin, kaappasi Venezuelan päämiehen, uhkailee Kuubaa ym. Samaan aikaan Putin sotii Ukrainassa ja uhkailee mm. Natomaita Pohjois-Korean tuella. Ja Kiinallakin on omat suunnitelmansa Hong Kongin ja ties minkä suhteen. Herää kysymys: Missä on turvallista?
Niinpä! Minulla on jo pitkään ollut tuollainen olo tämän maailman menosta… Ehkä kuitenkin ihmiskunta jotenkin herää tämän ja kaiken muun johdosta, toivoa täytyy…
Jonkinlainen herääminen on pakko tulla. Noiden mainitsemieni uhkien lisäksi valtava ongelma on luonnon tuhot. Toisaalla laajoja metsäpaloja, joiden sammuttaminen vaatii jättiresurssit. Samaan aikaan toisaalla on jättitulvia ja maanjäristyksiä, joita ei kyetä hallitsemaan. Tällaisten on ennustettu lisääntyvän ja silti valmius tehdä edes pieniä asioita ei oikein löydy.
Niinpä… Jotenkin en oikein pysty käsittämään, miksi arjen asioiden pyöritys ja hetkellinen mukavuus ovat niin tärkeitä meille nykyihmisille, että muun eteen ei olla valmiit tekemään mitään, ei luopumaan mistään ”saavutetusta edusta”. Ja kaikkein eniten ihmittelen, kun ihmiset, joilla on lapsia ja lapsenlapsia eivät edes heidän elinoloistaan välitä. Jotenkin vain pää pensaaseen. Se on jotenkin ymmärrettävissä joissakin äärimmäisen köyhissä maissa, joissa on pakko yrittää vain pysyä hengissä hetki ja päivä kerrallaan. Mutta muualla… miksei edes omista jälkeläisistä välitetä…
Minä luulen, ettei kyse ole niinkään siitä välittämisestä, vaan siitä, ettei uskota joko siihen, että ilmastonmuutos on oikeasti vaarallinen asia tai ei uskota, että yhdenkin ihmisen teoilla on merkitystä. Olen kuullut yllättävän monen vetoavan ajatukseen: ”Miksi meillä pitäisi tehdä jotain, kun Kiinassa ei kuitenkaan tehdä?” Asioihin herääminen vaatii liian usein liian kovia pysäytyksiä.