
Moni kalastusta harrastava on voinut myydä kalaa vaikkapa naapurilleen ilman muita kustannuksia. Nyt hallitus esittää, ettei pientäkään määrää -ei edes yhtä kalaa!- saa myydä muille ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi! Rekisteröityminen maksaisi 71€. Jos ei ole rekisteröitynyt ja myy kalaa jääden kiinni, seurauksena olisi sakko.
Taustalla on huoli kuulemma kalastuksen harmaasta taloudesta.
🤐 Hemmetti, sanon minä! Hallitusta ei pätkääkään kiinnosta isojen rahojen virtaaminen piiloon maailmalle, vaikka sillä olisi tulojen kannalta iso merkitys. Sen sijaan hallitus näpertelee jonkun yksittäisen kalan myynnin parissa.
Miksi sitten?
Jos hallitus on oikeasti kiinnostunut harmaasta taloudesta ja sen perusteella käy harrastuskalastajien kimppuun, miksi marjoja ja sieniä saa kerätä ja myydä vapaasti ilman mitään rekiteröitymismaksuja? On monia marjastajia ja sienestäjiäkin, joiden metsästä saatu tulo on merkittävä – ja se on verovapaata. Eikö olisi oikeudenmukaista myös heille laittaa vaatimus rekisteröitymisestä, jos sellainen kerran ollaan laittamassa harrastuskalastajillekin?
👉 Asia menee vielä eduskunnan käsittelyyn ja minä kyllä toivon, että siellä ajatus hylätään.
Ei tunnu mielekkäältä ihan pieniä lisätuloja kieltää. Kuten pieni myynti: marjoja, kaloja sieniä ja vaikka satunnainen kirpputorimyynti. Mutta toisaalta tietenkin olisi tarpeen saada isommat kieroilevat myyjät verolle. Haasteista tietenkin. Mutta kieroilijat löytävät yleensä aina keinot, tehdään mitä sääntöjä tahansa. Sen sijaan sitten tavalliset ihmiset kärsivät. Ja ihmiset ehkä passivoituvat yhä lisää, vain ostaviksi kuluttajiksi. Mutta ehkä nykypäättäjät sitä toivovatkin…