Vanhoja juttuja

Mitä tästä seuraa? 🤔

Voi mahoton näitä uutisia! Nyt kerrotaan, jotta ensi vuonna on tulossa dopingvapaat urheilukilpailut eli Enhanced Games.
Paikkana tietenkin USA ja rahoittajana mm. Donald Trump Jr. ja kisoja mainostaa – kukas muu…- presidentti Donald Trump. ”Donald Trump Jr.:n mukaan Enhanced Games ”edustaa tulevaisuutta, todellista kilpailua, todellista vapautta ja todellista ennätysten murskaamista.””, kerrotaan uutisissa.
Maailman antidopingtoimisto (Wada) ja Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) ovat kertoneet huolensa tapahtumaan liittyen muistuttaen dopingin tuomista terveysongelmista. Wada ja KOK ovat huolissaan suorituskykyä parantavien lääkkeiden käytön vakavista sivuvaikutuksista.

❓Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää❓

Vanhoja juttuja

Ei näin! 🤔

Viime aikoina on paljon puhuttu terveystoimen säästöistä. Siinä yhteydessä on eri puolilla Suomea tullut esille mm. ikäihmisten päivätoiminnan siirtäminen nettiin. Siis toiminta, joka on tuonut muuten paljon vain kotona neljän seinän sisällä olevia ihmisiä kohtaamaan toisiaan ja tekemään asioita yhdessä, se halutaan nettiin.
Mielestäni netti voi erinomaisen hyvin olla täydentävä palvelumuoto, mutta se ei saa tulla ainoaksi palveluksi. Erityisesti huonosti liikkuville ikäihmisille se aito ja todellinen kohtaaminen samassa paikassa on todella tärkeää! Minä väitän, että kustannuksissa ei todellista säästöä synny, sillä erakoituminen kotiin vain netin varaan, tuo pian tilalle terveydellisiä ongelmia. Kun ei liikuta sitäkään vähää kuin kohtaamisissa muuten, kunto rapistuu. Lisäksi moni ikäihminen on jo nyt, kuultuaan suunnitelmista, puhunut siitä, miten tuon säästön myötä yksinäisyys lisääntyy ja sen myötä mielenterveys tulee horjumaan.
Entä ne henkilöt, jotka ovat päivätoiminnassa, mutta eivät voi eri syistä siirtyä netinkäyttäjiksi, jäävätkö he sitten erakoitumaan kotiin?

Varmaan tässä jotkut ajattelevat, että järjestöt voivat järjestää tilalle jotain. Voivatko? On hyvä muistaa, että hallitus on kaikessa viisaudessaan päättänyt leikata jättisumman sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuksista. Monessa järjestössä mietitään nyt, onko edes nykyistä toimintaa mitenkään mahdollista jatkaa! Eikä avuksi tässä tule toinen hallituksen vaatimus, jonka mukaan omaisten tulee hoitaa ikäihmisensä. Se on monelle mahdotonta jo välimatkojen tai esim. oman työssäkäynnin ja sen myötä jaksamisen takia. Kaikilla ei ole myöskään taloudellista mahdollisuutta järjestää omaisilleen palveluja. Eikä voida unohtaa niitäkään, joilla ei ole omaisia, jotka voisivat tehdä yhtään mitään!

Nyt on löydettävä säästökeinoja, joiden vaikutukset tuovat oikeasti säästöä, eikä vaan menot siirry kohteesta toiseen. Niiden seurannaisvaikutusten arviointi tuntuu nykyisin unohtuvan aivan liian usein.

Vanhoja juttuja

Itserakkautta 🥰

Itsensä rakastaminen ei ole itsekkyyttä!

Meille opetetaan, ettei saa olla itserakas. Olen samaa mieltä. Mutta, se ei estä rakastamasta omaa itseään! Se ei saa estää rakastamasta omaa itseään. Viisas sanonta kuuluu: ”Jos et osaa rakastaa itseäsi, et osaa rakastaa ketään muutakaan.”
Itsensä rakastaminen on olennaisen tärkeää, koska silloin pidämme huolen itsestämme ja omasta hyvinvoinnistamme. Itseään rakastava ihminen avaa sydäntään myös muille ja saa kokea positiivisia asioita. Sen sijaan itserakas, jolle oma minä menee kaikessa edelle jopa muita väheksyen, on paha asia. Ihmisiä, joiden elämä pyörii oman navan ympärillä, on kyllä aivan liikaa.
Minusta usein kouluun ehdottamani oppiaineen, ’elämäntaito’, yksi sisältöasia tulee olla itsensä rakastaminen.