Vanhoja juttuja

Lopeta se päläpälä 🧓

Yksinäisyys on yhä kasvussa ja sehän on ohittanut jo esim. sydän- ja verisuonitautien määrän. Näin yksinäisyyden ongelma on asia, jonka selvittämiseen ja poistamiseen tulee panostaa kunnolla.
Tämän viikon lopulla on ystävänpäivä. Kun kaupoissa, netissä ym. puhutaan paljon ystävistä ja siihen liittyvistä upeista asioista, moni yksinäinen käpertyy entistä enemmän itseensä usein surullisena ja tuntien olevansa hyljätty.

Olen jutellut monen yksinäisen kanssa ja heiltä saa yhden merkittävän toteamuksen: ”Lopettaisivat sen pälätyksen”. Yksinäiset ilahtuvat usein – ei aina, sillä on myös vapaaehtoisesti itsekseen olevia – vieraista. Kuitenkin moni kokee, että vieras tulee ja toimii ”puhekoneena”, jonka omat asiat ovat pinnalla kaiken aikaa. Yksinäiset kaipaavat usein nimenomaan keskustelua, vuorovaikutusta. Sitä, että kukaan ei tule kaatamaan yksinäisen niskaan omaa elämäänsä, vaan kumpikin voi puhua ja tulla kuulluksi.

💡Olen ennenkin sanonut, että mielestäni peruskoulussa (esim. ysiluokalla) kuuluu opetusohjelmaan ottaa keskustelutaito. Ja oppilaille voisi antaa lisäpisteitä, jos he menevät (vaikka kaksin, jos ei yksin uskalla) kohtaamaan yksinäisen vanhuksen tai vammaisen ihan vaan keskustelun merkeissä. Tällaisista eri ikäisten kohtaamisista on monasti alkanut pitkä ystävyys, jossa hyvinkin erilaisten ihmisten elämä kohtaa ja rikastuttaa kummankin maailmaa.👍
❓Olisiko tällainen mahdollista❓

Vanhoja juttuja

Vain kristityt empaattisia?🤔

Enpä olisi uskonut, että kristityksi itseään kutsuva voi sanoa jotain noin typerää! Arvoisa KD:n ministeri ihmettelee, miten lapset voisivat oppia empatiaa, jos lapset eivät kuule laupiaasta samarialaisesta. Luin jutun kolmeen kertaan, kun en voinut sitä uskoa…
Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet laupiaasta samarialaisesta, mutta ovat silti empaattisia. Tällaisen hyvin tärkeän ominaisuuden omiminen vain tietyn uskonnon omaaville on kyllä todella ajattelematonta.
Ikävä kyllä, omasta kokemuksestani voin sanoa, että syvimmät haavat ovat tulleet niiltä, jotka suureen ääneen puhuvat esim. juuri empatiasta. 🤔 Sanoa voi mitä vaan, mutta teot kertovat todellisuudesta.

Vanhoja juttuja

Mitä tästä tulee 🤔

Uutisten lukemisesta ei kyllä hyvä seuraa. Verenpaine ja syke nousee, kun alkaa pohtia kaiken tämän esillä olevan typeryyden seurauksia. Eihän maailman historiassa ole lainkaan ennenkuulumatonta, että tulee ihminen, joka haluaa vallata mieluiten koko maailman, mutta… Kun tämä tapahtuu aikana, jolloin tieto kulkee todella nopeasti ja ihmiset ovat usein tottuneet ottamaan kantaa asioihin, silloin ei olekaan kyse enää ihan mistä vaan jutusta. Kukaan ei tiedä, mitä näiden nyt jo diktaattorivaltaa käyttävien päässä liikkuu. Sitä paitsi, toimintatavat ja ajatukset tuntuvat muuttuvan lähes päivittäin. Kun sitten kaikesta saa mediaan valtavia otsikoita, on helppo ymmärtää pelon kasvavan.
En kuitenkaan valitettavasti usko, että pelko pysyy kauaa ainoana reaktiona. En haluaisi uskoa, että tästä kehittyy väkivaltainen kaaos, mutta kovin todennäköiseltä se vaikuttaa. Ihmisen kestokyvyllä kun on rajansa.
Minä en ymmärrä yhdenkään diktaattorin toimintaa, en missään. Samalla en ymmärrä yhdenkään diktaattorin uskollisia seuraajia, jotka ovat valmiita mihin tahansa. Totuus kun yleensä on, että diktaattori päättää lopulta milloin kenenkin on aika olla vähemmän tarpeellinen.
❓Mitä tästä kaikesta lopulta tulee? Miten eri kansakunnat selviävät ja voiko elämä jossain vaiheessa normalisoitua rauhalliseksi rinnakkaineloksi, jossa kaikilla on mahdollisuus tulla toimeen?