Kannanottoja elämän keskeltä

Aikamoinen ristiriita 🤔

Päättäjät tahtovat nostaa eläkeiän 70:n vuoteen. Hohhoijaa! Olisin minä siitä selvinnyt, jos olisin pitänyt yritykseni kaikki palvelut vain netissä. Mutta, rankaksi se olisi käynyt, sillä vaikka se kuulostaa helpolta hoitaa asiat netissä, sitä se ei ole. Jos kyse on vaikka netinkäytön opetuksesta alusta alkaen tai jonkinmoinen tukihenkilötoiminta, se ei ole ollenkaan helppoa pelkän nettikontaktin kautta. Onneksi lopetin yrityksen minulle oikeaan aikaan ja nyt on ikääkin reilusti yli tuon joidenkin haaverajan.

👉 Samaan aikaan tänään uutisoitiin, että 71% alle 35-vuotiaista haluaisi eläkkeelle nykyistäkin eläkeikää aikaisemmin! ”Myös kyselyyn vastanneista 35–54-vuotiaista suomalaisista 68 prosenttia haluaisi lopettaa työnteon ennen eläkeikää.” Vain viidesosa olisi valmis jatkamaan nykyisen eläkeiän jälkeenkin.
Lisää ajatuksia herättäviä tietoja: ”Lisäksi 25–44-vuotiaista noin 42 prosenttia kokee, ettei palaudu kunnolla edes vuosiloman aikana. Nuorista 38 prosenttia kertoo joskus lähteneensä työpaikasta jaksamisongelmien takia.”
Kun näitä tietoja vertaa päättäjien haluun nostaa eläkeikä aina 70:n vuoteen, on aikamoinen ristiriita kokonaistilanteessa. Miten tämä ongelma ratkaistaan❓

Lue aiheesta lisää: https://www.iltalehti.fi/talous/a/75bc066b-e9ff-41a7-b86e-4fc73329dd86?