
Vanha kartta vasemmalla ja uusi oikealla.
Uusi maailmankartta vastaa edellistä paremmin maantieteellisten alueiden todellisia mittasuhteita. Kuva: Strebe / Wikimedia Commons ja minä lainannnut aamulehti.fi-sivustolta
Kyse tässä muutoksessa on siitä, että Afrikka on 1500-luvulla vahvistetussa ja tähän asti voimassa olleessa maailman kartassa merkitty todellisuutta pienempänä. Napa-alueiden lähellä olevat maat on puolestaan esitetty liian suurina. Näin myös Suomi, joka uudessa kartassa on nyt kooltaan pienempi.
Päätöslauselman YK:ssa laittoi vireille länsiafrikkalainen Togo.
Päätöslauselma on vahvistettu YK:n yleiskokouksessa äänin 163–1. Kuusi äänesti tyhjää. Tuo 1 on Yhdysvallat, joka ei hyväksynyt muutosta. Sen mukaan ehdotus ajaa ”ideologista agendaa” ja on häiriötekijä ”oikeille ongelmille”.
Tämä kartta puolestaan on tekoälyn tekemä ja presidentti Trump’n mielikuvaa (toivetta?) Yhdysvalloista.

Monenlaisia ajatusleikkejä ihmiset toteuttavat, mutta presidentin julkaisemana tällainen on mielestäni vaarallinen. Kuvassahan Yhdysvallat on laajentunut käsittämään mm. kokonaan Kanadan, Grönlannin, Meksikon, Kuuban ja Väli-Amerikan valtioita sekä Islannin, joka ei maantieteellisesti edes kuulu Pohjois-Amerikkaan.
Kuva on julkaistu Trumpin Truth social -somepalvelussa ilman selityksiä.
Monet maat ovat asiaan tarttuneet, mutta eipä se tunnu julkaisijaa liikauttavan mihinkään suuntaan.